sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Haaveillaan...

...uudesta keittiöstä! Meidän vuokra-asunnon keittiö on perinteinen 50-luvulla rakennettu, vähällä kaappitilalla varustettu. Mielikuvitus on iso plussa meidän kodissa. Kertokaapas mitä tykkäätte näistä keittiöistä.






 Ihania, eikö? Tykkään kovasti noista kattoparruista yhdistettynä selkeisiin linjoihin.
Niin kuin 4-5 kuvissa.

Rentouttavaa sunnuntaita!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Päivä täynnä yllätyksiä

Aamu ei kyllä ollut mitenkään yllätyksekäs. Lapsukaiset heräsivät luvattoman aikaisin, niinkuin ne aina tekevät. Toisin sanoen olisi ollut todella mega yllätys jos he olisivat nukkuneet edes kahdeksaan. Se olisi ollut minulle suoranainen nukkuma-aamu! Mutta perus positiivisena ihmisenä, elän siinä toivossa että äidin kullanmurut edes teineiksi kasvettuaan, osaisivat nukkua niinkuin pitääkin. 
Eli siihen johonkin kymmeneen asti! 
Eksyin aiheesta! Lapsilla oli loppunut vaipat ja niitä lähettiin ani varhain hakemaan, samalla mies lähti siis töihin. Kovin oli kiireinen aamu! Lasten mummolassa oltiin siis koko päivä, tai siihen asti kunnes mies tuli töistä. Oli siinä lapsilla ollut kestämistä kun äiti oli ollut kokopäivän kuin takamukseen ammuttu karhu! (siis joo, nolo myöntää! Laitan univelkojen ja omanajan puutteen piikkiin). Ensimmäinen yllätys tuli kun mies antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: 1 ja 2. Joo, tiedän. Ihan pöljät tuollaiset vaihtoehdot! En ikinä tiedä kumman pitäisi valita. Mitä jos valitsee sen ykkösen joka onkin ihan hanurista ja toinen on taas miljoona kertaa parempaa. Siis vihaan näitä! No valitsin sen ykkösen, ja kun sain tietää mikä se on, vaihdoin sen samantie siihen kakkoseen. 

No mitä se sitten oli? Ei sen enempää kuin että mentäisiin käymään Luleåssa. Paljon parempi vaihtoehto kuin mennä kotiin laittamaan ruokaa ja siivoamaan. Sitä paitsi Luleåssa on kauppoja, kotona ei! Joten sinne siis. Ensin käväistiin Toys" r" us:ssa. F olisi todennäköisemmin muuttanut sinne samantein. 

Traktori-pojalle löytyi tottakai hieno John Deere. Typykällekin ostimme ihanan vauvanlelun. Sieltä sitten suuntasimme H&M:n. Poika oli kastellut housunsa. Sieltä löytyi myös ihana neulepaita. Muutamassa muussakin paikassa kävimme. Reissu oli meidän kaikkien mielestä onnistunut ja äitikin oli muutamaa astetta rentoutuneempi:).

Kotona odotti toinen yllätys! Päivän aikana oli satanut niin paljon lunta ettei autolla päässyt ajamaan pihaan ! Ja sitten kuin päästiin, niin juututtiin kiinni! HOHHOJAA! Siihen tuli sitten jos jonkinmoista hinaajaa. Kolmas sai vasta vedettyä meidän auton pois hangesta ja kaksi muutakin auttamaan tullutta autoa. HEH!! Olen edelleenkin sitä mieltä että pitää iloita elämän pienistä hetkistä!

Ihanaa viikonloppua!!


perjantai 4. maaliskuuta 2011

Sairastelua

Meillä ollaa tämä viikko vain sairasteltu. Mies on ollut koko alkuviikon sairaslomalla, jotain kummaa keuhkoissa. Lääkäri oli aika hiljainen, ja sanoi ainoastaan että jos alkaa tulemaa yskän mukana vihreää limaa tai kuume nousee niin heti sinne. En ole oikein jaksanut miettiä miettiä mikä hänellä mahtaa olla.


F kolautti toissa päivänä korvansa pöydän reunaan. Ja huusi koko sen illan. Yöllä heräili puolentunnin välein itkemään. Aamuyöstä vasta rauhoittui. Arvaatte varmaan kuinka isot silmäpussit meillä mieheni kanssa oli! Aamulla poika oli niin kuin ei mitään olisi ollutkaan. Epäilin vähän korvatulehdusta, koska korvasta oli vuotanut keltaista nestettä yön aikana. Tilasin kuitenkin lääkärille ajan. 
F:llä oli puhjennut tärykalvo siinä törmäyksessä pöydän kanssa. 
Raukka oli sitä itkenyt koko illan ja yön.

      
S-E tyttönen on ainut joka on säästynyt kokonaan sairauksilta. Minulla on ollut matalaa kuumeilua koko viikon. Ja nyt koko talo on kuin pienen katastrofin kokenut. 
Mutta eiköhän tämä sairastelu ole jo voiton puolella nyt!

Ihanaa ja lämpöistä viikonloppua!