perjantai 28. lokakuuta 2011

Silloin kun jänskättää..

Heippa teille! Uusia Marimekon kankaita on tullut ostettua siskoltani, jotka aion teille täälä esitellä. Meillä alkaa olemaan kankaita kaappit täynnä ja yhä jatkan intohimoisesti niiden haalimista. Eikä minulla ole edes ompelukonetta millä niitä ompelisi.. :P Kankaista olen jo vaikka mitä kerennyt mielessäni suunittelemaan; joulusukista laskosverhojen kautta tyynynpäälisiin ja kangastauluihin. Toivoisin olevani näppärämpi käsistäni. Ainut minkä olen itse valmistanu on 5 vuotta sitten vaivalla ja hiellä rustaamani mekko omiin kihlajaisiini. Ja senkin suhteen äitini armahti minua loppumetreillä kun huomasi miten tuleva morsian ompelee ruttuun ja vinoon eikä osaa edes lukea kaavoista. Ja ompeli mekon loppuun puolestani (huoh!) Niin ja loppujenlopuksi mekkosta tuli ihan kohtuu hyvä. Vaikka siinä olikin kultainen kangas ja pitsiä siellä täällä. Nyt en sitä tietenkään enään pukisi päälleni.. ja eihän se toki enään mahtuiskaan :D.
Mutta niihin kankaisiin: 




Mitä mieltä olette kankaista? Ihan kivoja vai mitä?
Aiheesta seuraavaan; olenko jo esitellyt teille uuden sohvapöytämme?





Mitä mieltä olette? :) Torniosta tilattiin se ihan käsityönä tehtynä ja on tällä hetkellä meidän olohuoneen ihanin huonekalu. Pöytä ei kyllä oikein sovi muuhun sisustukseen (vielä). Matto on väärää paria samoin viimesiä henkosia vetelevä sohvamme. Verhoja ei ole vielä edes ikkunoissa puuttuvien ikkunatankojen vuoksi. Mutta hiljaa hyvä tulee... Kirjahyllyt ollaan kuitenkin saatu uusittua. Kaksi kappaletta Ikean valkoista Billys kirjahyllyä koristaa nyt meidän olohuonetta. Tai on koristanut jo reilun kaksi kuukautta. Vitriini ovet niihin olisi vielä tarkoitus hankkia. Niin ja valot. Paljon muutakin on ostoslistalla varsinkin näin joulun alla (!!!) Moneen vuoteen en ole ollut näin täpinöissäni joulun suhteen, ihan perhosia vatsassa ainakun sitä ajatteleekin. Joululauluja ja kynttilöitä on jo toki alettu harrastamaan ihan olan takaa. Pitäähän sitä alkaa virittämään sitä joulutunnelmaa hyvissä ajoin, eikö vain?

Perhosia löytyy takuuvarmasti myös huomenna siinä kahden aikaan. Me mennään katsomaan taloa!!!!! IIIK! Tekee mieli hyppiä ja kiljua riemusta. Pitäkää meille peukkuja siinä että se on meille tarkoitettu!! :)) Jännittää onko rakkaus molemmin puolista.

Mitä mainiointa tulevaa viikonloppua jokaiselle!!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Miehen työ

Meidän koko elämä tuntuu tällä hetkellä pyörivän täysin miehen työn ympärillä. Olen aina kammonnut reissuhommia ja ajatellut että en millään kestäisi lasten kanssa yksin viikkoja. Ja säälinyt olen niitä äitejä kenen miehet ovat sellaisessa työssä. 

Nyt taas...Voin vain sanoa että ihmettelen itsekkin joka päivä sitä miten tähän on tultu. Mutta vaikka minulta vieläkin kysyttäisiin että suostunko tällaiseen elämään missä mies saattaa olla vain viikon kotona koko kuukaudessa; vastaus olisi tuhannesti kyllä. Haastavintahan tässä on vain kolme asiaa:

1. Ajokortittomuuteni- Todella noloa, mutta väistämätöntä. Täälä pohjoisessa kun ei pääse minnekkään ilman autoa. Ja lähimpään kunnon kauppaan ja keskustaan on se 25km. Olen jatkuvasti muiden kuskausten varassa. Rasittavaa se on myönnettäköön. Ja miksen hanki sitä kökkö korttia sitten, vaan ruikutan täällä? Vuosisadan kysymys! Onneksi asia on jo hyvässä hoidossa.

2. Yksinäisyys- Vaikka alle kilometrin päässä asuu kaksi siskoa perheineen, tunnen olevani aika yksin. Varsinkin iltaisin kun tulee pimeä ja lapset nukkuu. Silloin tulee sellaiset ajatukset kuin "Jos nyt sattuu jotain niin olen ihan YKSIN vastuussa nuista kahdesta ipanasta" ja kehittelen iltaisin selviytymis keinoja miten suojelisin pienokaisiani tunkeilijoilta. Tätä teen siis ihan säännöllisesti, noin 1 minuutin ajan joka ilta. Sitten kyllästyn, laitan kynttilöitä ja spotifyn päälle. Kaksi pientä asiaa ja ratkaisu moneen ongelmaan! Yksinäisyydellä meinasin oikeasti ikävää miehestäni.. 

3. Oman ajan/energian/täydellisen rentoutumisen puute- Varmaan aika normaali vaiva joka vaivaa monia tietämäni äitejä. Oma aika on ollut minulle aina tosi tärkeää. Voisi melkein sanoa että elinehto. Melkeen. En voi hyvin jos en välillä pääse yksikseni jonnekkin. Minulle kirpparit ovat muodostuneet jonkinlaiseksi rentoutumisen keitaaksi jonne omilla lapsilla on ehdoton kielto. Kerran jouduin ottamaan lapset mukaan kun mies oli reissussa ja oma rentoutumisen nälkäni oli vain yltymästään yltynyt. Ja niinhän siinä kävi että otin lapset mukaan. Se oli kamalaa ja tuntui melkein pyhäinhäväistykselle. Vaikka lapset olivatkin ihan nätisti suurimman osan ajasta. Mutta olin merkannut kirpparit ihan omaksi alueekseni jonne lapset ei vain kuulu. Sen järkytyksen jälkeen lapsilla on ehdoton kielto kirppareille. Onneksi minulla on miehenä sellainen joka odottaa kiltisti autossa lasten kanssa vaikka tunnin että mamma pääsee kirppareille (heh). Kantsii vain laittaa kännykkä kiinni ja tukkia korvat mahdollisilta torven tööttäyksiltä. Niin ja ruokakaupassa käyminen yksin ei ole omaa aikaa!

Tällaista meillä tällä hetkellä. Tj 11 päivää arvatkaa mihin ;)