torstai 27. syyskuuta 2012

Sata tekemätöntä työtä on vähemmän kun yksi tehty

Joka päivä saan sen seitsemän ideaa mitä tälle (vuokra-)asunnolle voisi tehdä että tästä tulisi edes vähänkin viihtyisämpi. Ainoat vaihtoehdot on vain maali ja tela sekä tapettirulla ja liisteri. Ja jostain kumman syystä ensimmäinen vaihtoehto on ollut aina miellyttävämpi vaihtoehto...

Joka huoneessa on aika kamalan väriset tapetit. Keittiössä on kellertävän beiget, jossa näkyy joka ikinen pieni rasvatahra ja saa koko huoneen näyttämään siltä kuin elettäisiin jotain 80-luvun muovimatto aikaa. Ja niinhän meidän asunnossa eletäänkin. HEH! Mutta onneksi joitain pieniä muutoksia pystyy aina tekemään.

Mutta nyt piti siis kertoa vähän meidän olohuoneesta. Meidän olohuone on aika sopivan kokoinen ja suurin plussa on mielestäni ikkunat. Niitä on kolme kappaletta jos terassioven ikkuna laksetaan mukaan. Olohuoneen tapetit on vaalet, melkein valkoiset. Mutta näissäkin on se vika että joka ainut pieni tahra näkyy kilometrien päähän. Ja kaiken päätteeksi koko olohuoneessa on aika ankea ja kylmä tunnelma.

Yli puoli vuotta olen vain aikonut. Ja sitten yhtenä iltapäivänä otin itseäni niskasta kiinni ja marssin kauppaan hakemaan sen maalin. (Kohta viimeisillään olevan naisen energiaa aloittaa tekemättömät työt juuri tällaisena ajankohtana!)






Tuli vähän heikon laisesti nuita "ennen" kuvia, mutta mitäpäs pienistä. Tapetin väriä ei kuitenkaan erottanut kattolistan väristä. Tykkään kyllä tosi paljon näistä meidän uusista seinistä. Luo sellaisen yhtenäisen tunnelman koko huoneelle. Ja ihanasti tulee esille kaikki valkoiset jutut. Aamuisin kun ikkunoista tulee paljon auringon valoa, seinät näyttää melkein heikon laventelille. Iltaisin taas ihan mudan värisille. Tykkään molemmista. Onneksi!

Maalattiin ikkunaseinä ja tämä peiliseinä tällä maalilla. Ja hienosti riitti 3l maalipuntti molempiin seiniin kun kahteen otteeseen maalattiin. Sohvanpuoleiselle seinälle tulee tapetti. Joka on vielä etsinnässä :P

Jotain ideaa pitäis keksiä tuolle klaffilipastolle. Tuosta vanhasta ja kuluneesta mustasta en tykkää alkuunkaan. Saa nyt nähdä jos sen vaikka maalais ja vaihtais vetimet ja keksisi sille oikean paikan.
Siinäpä yksi tekemätön asia joka on odottanut tekemistä. Toinen tekemätön on tuo ruskea nojatuoli. (HUOH!) Jospas osaisin päällystää sen! Pitää varmaan viedä jonnekkin se verhoiltavaksi (sitten kun kyllästyn katselemaan sitä tuollaisena)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On se! Luonnossa tulee esille vielä ihan erillä tavalla mitä kuvissa:)

      Poista
  2. Näyttää kivalta! Ja tuo lipasto joka sulla on tuossa kuvassa... tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä paljon parempi mitä edellinen seinä! Nyt vain odotellaan että mies tulee työreissulta niin pääsee taas hakemaan lisää maalia jolla maalata muut huoneet. Lipaston ostin joskus pari vuotta sitten (koska niin edullisesti sain!)
      Pää taisi olla silloin täynnä visioita mitä sille voisi tehdä. Mutta enpä ole tehnyt mitään :D Uusi maalipinta ja vetimet voisi olla paikallaan.

      Poista

Tulen iloiseksi ihan pienestäkin kommentista!:)